Lahelan kartat

Tälle sivulle on koottu Lahelan karttoja vuodesta 1700 alkaen. Kartat ovat kyläkarttoja, peruskarttoja ja topografikarttoja. Vuosien 1700 ja 1840 väliltä kartat ovat vielä etsinnässä. Esimerkiksi Suur-Tuusulan historia I:ssä olevaa Lahelan isojakokarttaa vuodelta 1781 eikä II-osassa toista isojakokarttaa vuodelta 1762 ole löytynyt vielä.

Karttaa klikkaamalla saat suuremman kartan. Suuremmat kartat ovat kooltaan varsin isoja. Mikäli käytät karttaa johonkin, huomioi kuvatekstissä oleva käyttölupateksti.

1700-luku

kylakartta_lahela_640_px_1700.jpg

Varhaisin kartta Lahelasta on vuodelta 1700. Sen aikaisten kyläkarttojen tapaan kartan mittasuhteet eivät ole tarkkoja ja kartta keskittyy peltolohkojen ja talojen paikkojen kuvaamiseen. Huomaa kuinka suurella vesistöt (Tuusulanjoki oikealla sekä Maaniitynoja ja Utfall keskellä) on maayhteyksiin verrattuna kuvattu!

1800-luku

kylakartta_lahela_640_px_1840.jpg

Seuraava kyläkartta on 140 vuotta myöhäisemmältä ajalta eli vuodelta 1840. Kartanteossa on pyritty edeltäjäänsä verrattuna suurempaan tarkkuuteen mutta samalla on saatu aikaan varsin sotkuinen lopputulos. Tässä esitysmuodossa tiet näkyvät suhteellisen selvästi.

topografikartta_lahela_640_px_1870.jpg

Seuraava kartta on vain 30 vuotta nuorempi - topografikartta vuodelta 1870. Kartta pyrkii kuvaamaan korkeussuhteita ja tässä kartassa tiet näkyvät poikkeuksellisen selvästi. Lahelan suomenkielinen nimi on Suomenkylä!

1900-luvun alkupuoli

peruskartta_lahela_640_px_1923.jpg

Peruskartta vuodelta 1923 on varsin selkeä.

topografikartta_lahela_640_px_1936.jpg

Myös topografikartta vuodelta 1936 on varsin selkeä. Copyright Puolustusvoimat 2013, lupanro 75/2013.

topografikartta_lahela_640_px_1945.jpg

Muutokset vuodesta 1936 vuoteen 1945 eivät Lahelan topografikartalla ole suuria. Copyright Puolustusvoimat 2013, lupanro 75/2013.

1900-luvun loppupuoli

peruskartta_lahela_640_px_1958.jpg

Vuoden 1958 peruskartassa näkyy, miten Jokitien ja Hernemäentien varteen on alkanut ilmestyä omakotitaloja. Kartta: Maanmittauslaitoksen vanhat painetut kartat -palvelusta ladattu 14.12.2013.

peruskartta_lahela_640_px_1961.jpg

Vuoden 1961 peruskartassa näkyy, miten Junkkarinmäki (nykyisen kyläkaupan ympäristö) sekä Lahelantien, Alikyläntien ja Rintikujan (nykyään Vuohennokantie) välinen kolmio ovat muuttumassa omakotitalotonteiksi. Kartta: Maanmittauslaitoksen vanhat painetut kartat -palvelusta ladattu 14.12.2013.

peruskartta_lahela_640_px_1969.jpg

Vuoden 1969 peruskartta on vain kahdeksan vuotta edellistä nuorempi. Aikaisemmin rakentamattomille tonteille on alkanut ilmestyä taloja; samoin on asutettu Lahelantien Ristitienkankaan puoleista reunaa. Kartta: Maanmittauslaitoksen vanhat painetut kartat -palvelusta ladattu 14.12.2013.

peruskartta_lahela_640_px_1978.jpg

Taas mennään yhdeksän vuotta eteenpäin, kartta on vuodelta 1978. Alikyläntien ja Päivärinteentien varteen on alkanut ilmestyä taloja. Myös Lahelanrinteen asuntomessualue on rakennettu. Kartta: Maanmittauslaitoksen vanhat painetut kartat -palvelusta ladattu 14.12.2013.

peruskartta_lahela_640_px_1991.jpg

Viimeistä edellinen hyppäys tapahtuu vuoteen 1991. Vuohennokantien pohjoispuoli on rakennettu, samoin Tuhkalantien ja Päivärinteentien varsia. Kuusamankuja omakotitaloineen on ilmestynyt Lahelantien varteen myös. Kartta: Maanmittauslaitoksen vanhat painetut kartat -palvelusta ladattu 14.12.2013.

2000-luku

lahela_640_px_2012.png

Maanmittauslaitoksen avoimesta datasta 6/2013 koostettu Lahelan kartta edustaa vuoden 2012 tilannetta. Uutta kuvassa on Lahelanniityn ja Lahelankankaan asuntoalueet.

lahela_tiet_ja_talot_640_px_2013-11-30.png

Paikkatietoikkuna.fi:n aineistosta 11/2013 koostettu kartta sisältää maaperäkartan, vinovalovarjosteen, tiet ja rakennukset. Sininen on savea, punainen on kalliota, violetti hienoa hietaa, keltainen karkeaa hietaa, beige moreenia ja vihreä hiekkaa. Jokilaakson harmaa on liejua.